Henry Suso – Egon kuolema

Bl. Henry Suso (n. 1300 – 1366) opiskeli teologiaa Meister Eckhartin johdolla Kölnissä. Mutta Eckhart oli hänelle enemmän kuin opettaja: Suson omaelämäkerrassa on koskettava kertomus siitä, miten hän meni Eckhartin luo, kun hänen yliherkkä omatuntonsa piinasi häntä, ja kuinka Eckhart antoi hänelle täydellisen rauhan. Hän liittyi Dominikaaniseen veljeskuntaan kotimaassaan Constancessa. Joitakin vuosia myöhemmin hän oli syvällinen uskonnollinen kokemus, jota hän kuvaili hyvin yksityiskohtaisesti. Se oli alku suurelle rakkaustarinalle, joka kerrottiin vaikuttavalla kirjallisella taidolla hovirakkauden hellällä kielellä. ’Iankaikkinen viisaus tarjoutuu pyhissä kirjoituksissa hyvin hellästi, kauniina rakastettuna, joka kaunistautuu kauniisti ollakseen kaikille ihmisille otollinen, puhuen lempeästi naisen valepuvussa taivuttaakseen kaikki sydämet puoleensa.”
Don Quijotessa myöhemmällä vuosisadalla parodioitu ritarikieli oli vielä Suson vuosisadalla elinvoimainen. Hän sanoi itselleen: ’nuori kuriton sydämesi tuskin kestää olla ilman erityistä rakkauden kohdetta.’Niin hän usein’ mietiskeli häntä, ajatteli häntä rakkaudellisesti ja piti hänestä täysin sydämestään ja sielustaan. Keskiaikainen ritari kärsi mielellään palvomansa naisen puolesta.
kaksi hänen kirjoistaan on kirjoitettu dialogina, joka oli 1300-luvun suosikkikirjallisuuden muoto. Dialogi on hänen itsensä (’opetuslapsi’) ja Jumalan (’ikuinen totuus’, joka on ’ikuisen viisauden’ tavoin feminiininen substantiivi) välillä. Teemana on Egon kuolema.

opetuslapsi: Herra, mitä on todellinen irtiotto?
totuus:huomioi huolellisesti nämä kaksi sanaa: itsensä ja jätä. Jos osaat punnita nämä kaksi sanaa oikein, tutkia niiden merkityksen perusteellisesti niiden ytimeen asti ja tarkastella niitä tosi tarkkanäköisesti, niin voit nopeasti ymmärtää totuuden.
ota ensin ensimmäinen sana-itselle tai itselleni – ja katso, Mikä se on. On tärkeää ymmärtää, että jokaisella on viisi erilaista minuutta. Ensimmäinen yhteinen minämme kiven kanssa, ja tämä on oleminen. Toinen jaamme kasvien kanssa, ja tämä kasvaa. Kolmas minämme eläinten kanssa, ja tämä on sensaatio. Neljäs jaamme kaikkien muiden ihmisten kanssa: meillä on yhteinen ihmisluonto, jossa kaikki ovat yhtä. Viides-joka kuuluu ihmiselle yksinomaan hänen omanaan-on ihmisen yksilöllinen ihmisminä…
mikä nyt johtaa ihmisiä harhaan ja riistää heiltä onnen? Se on yksinomaan tämä viimeinen minä. Sen vuoksi ihminen kääntyy ulospäin, pois Jumalasta ja tätä itseään kohti, kun hänen pitäisi palata sisäänpäin. Näin he muokkaavat itsensä sen mukaan, mikä on sattumanvaraista. He soveltavat sokeudessaan itselleen sen, mikä on Jumalan, tähän suuntaan he omaksuvat, ja lopulta he vajoavat syntisyyteen….
Disciple: the truth be praised! Rakas Herra, kerro minulle, onko mitään (tästä itsestä) vielä jäljellä onnellisessa, irrallaan olevassa ihmisessä?
totuus: epäilemättä käy niin, että kun hyvä ja uskollinen palvelija johdatetaan Herransa iloon, hän juopuu Jumalan huoneen rajattomasta ylenpalttisuudesta. Se, mitä juopolle tapahtuu, tapahtuu hänelle, vaikkei sitä todellisuudessa voidakaan kuvailla, niin että hän unohtaa itsensä niin, ettei hän ole lainkaan oma itsensä, ja on sen tähden luopunut täysin itsestään ja eksynyt kokonaan Jumalaan, tullen kaikin tavoin yhdeksi hengeksi hänen kanssaan, niinkuin pieni vesipisara, joka on pudotettu suureen viinimäärään. Samoin kuin vesipisara menettää itsensä ja vetää viinin maun ja värin itseensä ja itseensä, niin käy niin, että ne, joilla on täydelleen siunaus, menettävät kaikki inhimilliset halut sanoin kuvaamattomalla tavalla ja he vetäytyvät pois itsestään ja uppoutuvat täysin Jumalan tahtoon. Jos ihmisestä jäisi jäljelle jotakin sellaista, josta häntä ei olisi täysin tyhjennetty, niin Raamattu ei voisi pitää paikkaansa sanoessaan, että Jumalasta tulee kaikki kaikessa. Varmasti ihmisen olemus pysyy, mutta erilaisessa muodossa, erilaisessa loisteessa ja erilaisessa voimassa. Tämä kaikki on seurausta täydellisestä irtautumisesta itsestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.